Rauniokaupunki ry järjesti:
Kulman Legenda - 20.12.2011
Uuden musiikin ristiretki Rauniokaupungissa jatkui syksyisten Joose Keskitalon ja Muuan miehen jälkeen vankkaa paikallisyhteyttä Ilkka Tolosen kautta omaavan, laulajatar Stina Koistisen luotsaaman Color Dolorin vierailulla.
Yhtyeen cocktailiksi paljastui kaunis, hullaannuttavan omaperäinen sekoitus energiaa, rytmejä ja punkkia. Taitavalla otteella ja omalaatuisella näkemyksellä liikkuvan poppoon otteessa tanssi eteerisen kauneuden kieppiin kiepsahtanut kukkurallinen soittamisen iloa ja intohimoa. Tekemisestä paistoi näkemyksen palo.
Osa kappaleista oli tehty Anna Ahmatovan teksteihin ja loppupuolelle settiä oli eksynyt myös kunnianosoitus Blondielle. Alkupuolen kauneuksien kautta päästiinkiin loppua kohden käsiksi Color Dolorin enempi punk-shamanistisiin lähteisiin. Eipä taida juuri kukaan muu ihan tällaista cocktailia Suomessa keitellä.
Väkeä oli joulua vasten tiistai-iltana hienosti ja keskittyneesti ja ihastuksella yhtyettä seurannut yleisö otti bändin lämpimästi omakseen. Äänitteitä yhtyeellä ei vielä ole ilmoilla netissä pyöriviä tallenteita lukuunottamatta. Sen verran infoa ilmoille ajautui, että keväällä ilmaantuva demo on miksausvaiheessa. Tämä hyvä, sillä tässä bändissä palikat kolahtelevat toisiinsa mainiolla tavalla.
Stina Koistinen - laulu
Jan Wälhcli - trumpetti
Leissi - kitarat
Ilkka Tolonen - lyömäsoittimet
Color Dolor netissä:
Soundcloud
SOLO Tuotannon Nettisivu
Facebook
Ristijärveläinen Ilkka Tolonen tunnetaan säveltäjänä ja muusikkona lukuisista Kajaanin Harrastajateatterin produktioista. Sittemmin Helsinkiin emigroitunut muusikko on vieraillut Kajaanissa mm. Eino Leinon runoja uusina sävellyksiä esittävän Ele-yhtyeen kanssa. Tolonen vastaa sävellystyöstä myös Kajaanin Harrastajateatterin viimeisimmässä voimainkoitoksessa, joulukuun alussa ensi-iltansa saaneessa Radixissa.
Very Unofficial Radix Soundtrack
Radixin blogi
Raportti: Veikko
Kuvat: Jani
Rauniokaupunki kiittää:
Järkkäily: Pekka, Ilkka, Veikko
Tilat ja tarjoilu: Kulman Legenda
Musisointi: Color Dolor
PA-kamat: G-Voima
Juliste: Color Dolor, paikalliset lisäykset Jetu (levitys Tapsa & Veikko)
Miksaus: Pekka
Roudaus: Colorit, Pekka, Samppa, Sofia
Lippujen myynti: Tuuli, Sofia, Mari
Raportti: Veikko
Kuvat: Jani
Tapahtumassa yhteistyötä harjoittivat Rauniokaupunki ry, G-Voima ja Kulman Legenda.