em@il: info[a]rauniokaupunki.org

Rauniokaupunki ry järjesti

Kesäretki Suomussalmen Kalevan baariin!

Suomussalmi kk. Kaleva ke 20.7

Kalevan kesäretki

Tavoitteena oli kesäretki ja kohteena Suomussalmen kirkonkylän keidas; matkustajakoti Kalevan baari.

Wanhan Kalevan baarihan on elämää nähnyt, perinteitä huokuva, komean kaurismäkeläinen kuppila Suomussalmen hiljentyvällä kirkonkylällä. Aikaa vastaan läpi vuosikymmenten urheasti taistellut entinen matkustajakoti porskuttaa voimissaan jo kolmannessa polvessa. Kalevan baarihan on perustettu vuonna 1927, poltettu kertaalleen hätäpäissään sodan aikana ja rakennettu uudelleen melskaamisen viimein loputtua. 60-luvun jälkeen paikan sisustus ei ole juuri muuttunut. Tässä suhteessa Kalevan baari onkin suoranainen helmi, miltei ainutlaatuinen harvinaisuus, jonka tapaisia tuskin montaa enää löytyy tästä armaasta Suomen maastamme.


(Kuva: Piki)

Rauniokaupunki ry ampaisi siis kesäretkelle hienolla lainabussillaan. Meininki kiihtyi miltei valonnopeuteen, joten raporttiin saatiin vain se mitä filmille valottui:






















































(Kuva: Piki)









Lopuksi Rauniokaupunki ry palasi kesäretkeltä hienolla lainabussillaan ja kerkesi miltei Onnelaan sisälle.

Kuvat: Jani (paitsi ne jotka Piki)

Retken ohjelmallisesta annista vastasi rauniokaupungin väki seuraavin kokoonpanoin:
Jonne Putkonen & Samppa Heikkinen
akustisia oodeja eksyneelle ihmisyydelle
Marru & Timo
akustista tunnelmointia
Tangotaikurit
vuoden 2010 Kainuun paras bändi jatkaa uimistaan rock-tangon planetaarioissa
Vielä Varmistumaton Esiintyjä
juhlamusiikkia rauniokaupungista ryyditettynä tunnetuilla lainakappaleilla


Rauniokaupunki kiittää:
Järkkäily: Veikko
Paikka: Kaleva Suomussalmen kk.
Soitanto: Jonne Putkonen & Samppa Heikkinen, Marru & Timo, Tangotaikurit ja Vielä Varmistumaton Esiintyjä
Juliste: Teemu (levitys: Veikko)
Miksaus: Jaso
PA-kamat: Immo
Bussi: Spartak
Bussikuski: Jukka
Muikunpaisto: Janne
Letunpaisto: Jukka