Rauniokaupunki ry järjesti
Kontiomäen Asemaravintola, perjantai 11.6.2010
Katso filmireportaasi retkestä
Raiteet kolisivat, aurinko paistoi, ihmiset hymyilivät, juna saapui ja siihen noustiin. Oli perjantai 11. kesäkuuta ja Rauniokaupunki ry:n kesäretken aika! Eikä edes junan myöhästyminen reippaalla tunnilla lannistanut juhlakansan mieliä. Niin oli kaunis ja juhlamieleen sovelias keli meille suotu.
Bändejähän junaan nousi Kajaanista kolmin kappalein. Ensimmäisenä, kunhan matka oli taitettu, vermeet pystytetty, ja istuskeltu assan pihalla auringon alla, tunnelmia kesäiltaan kieputteli aurinkoisella otteellaan Viidakkorumpu ja Vihainen Tarzan. Ja tunnelmahan oli het lutuinen ja juhlakansaa saapui paikalle vielä viimeisellä junalla Viidakkorummun jo musisoidessa täyttä häkää. Tämäkin juna oli sukkelasti oman pikku hetkensä myöhänsä, mutta se ei riemua vähentänyt. Tuttuja tervehdittiin, drinkkejä nautittiin ja Viidakkorumpu soitti matalalla matkaavan auringon siivilöityessä Asemaravintolan ikkunoista.
Viidakkorummun jälkeen, auringon jatkaessa omatahtista matkaansa kohden taivaanrantaa, kävivät puolestaan Klubiorkesteri Housebandin nuoret ja vetreät miehet soittopeliensä ääreen. Ja saksofoonithan hörisivät ja bongot paukkuivat! Meno yltyi jo bailauksen puolelle Klubiorkesterin samotessa musiikkinsa sopassa sieluparkaansa hinkkaamaan. Terassilla joltakulta tippuivat jo housutkin jalasta ja reggae ja kesä ottivat mittaa toisistaan Klubiorkesteri Housebandin tahdittaessa koitosta.
Ja niinhän siinä kävi, että ennen kuin huomasikaan niin oli jo viimeisen bändin aika ja soittonurkkaukseen hoippui kitaroitaan virittelemään tangoplaneetan juopunut avaruusluotain, Tangotaikurit, ja puhkoi sävelillään paikat tanssijaloille Asemaravintolan lattiaan. Ja menohan yltyi, jos mahdollista, entistäkin ankarammaksi Tangotaikureiden keikan päättyessä joltiseenkin kaaokseen. Lopuksi lentelivät kitarat ja vahvistimet kuin The Wholla ikään, koskettimet perässä. Kosketinsoittajan auenneesta kourasta tuhraantui verivana lattiaan, ihmiset taputtivat, paikalliset vaativat vielä vain lisää soittoa vahvistimien kiertäessä yksikseen lattialle römähtäneinä. Mutta soittoa soittoa, sitähän saatiin! Vielä kappaleen verran! Bändien soittomaakareista hät hätää kasaantunut Rauniokaupunki Allstars rytkäytti ilmoille kajaanilaisen suosikkisävelmän; Missä vitussa on Kontiomäki? ja olimme perillä siellä missä pitääkin olla.
Enää oli jäljellä kotimatka. Ja sehän sujuikin suotuisissa merkeissä, kiitos ihanien kuskiemme.
Rauniokaupunki ry:n Impressionistisen Gonzo-journalismin Osaston filmireportaasi Kesäretkestä
Raportti: Veikko
Kuvat: Veikko ja Tiina
Rauniokaupunki kiittää:
Järkkäily: Veikko
Tilat ja tunnelmat: Kontionmäen Asemaravintola
Musiseeraus: Viidakkorumpu ja Vihainen Tarzan, Klubiorkesteri Houseband ja Tangotaikurit
Juliste: Jetu ja Veikko
PA-kamojen lainaus: Kajaus Oy
Miksaus: Pekka
Kamojen kasaus ja roudaus: bändit
Kuskaus: VR, Tanja ja Vappu