;
;
Rauniokaupunki ry järjesti
Baron Pub - to 24.3
Seisomme rautatieasemalla ja odotamme Mirel Wagneria. Juna on kymmenen minuuttia myöhässä. Se ei ole käsittääkseni nykyään kovin paljon.
Olimme luvanneet seisoa portailla joten siirryimme askelen lähemmäs niitä. Tunnistimme Mirelin ennen kuin hän ennätti asemarakennuksen lähelle ja lähdimme kävelemään häntä vastaan.
- Moi. Olen Veikko, ystäväni sanoo ja kättelee Mireliä.
- Moi, Mirel, hän vastaa.
- Teemu, sanon minäkin nimeni ja kättelen.
Kädenpuristus on hento kuten myös hänen äänensäkin, mutta silti jollain selittämättömällä tavalla vahva.
- Ette kai te kauan joutuneet odottamaan, Mirel kysyy.
- Ei, sen kymmenen minuuttia vain, vastaan ja lähdemme kävelemään autolle.
Hyppäämme autoon jonka olin epähuomiossa parkeerannut väärin. Auto ei myöskään meinaa käynnistyä. Äkkiä lauhtunut ilma meinaa tehdä tepposensa. Tiedän kuitenkin, että tilanne vain näyttää pahalta ja sinnikkyydellä uskollinen ratsukkoni kyllä havahtuu tästä alennuksen tilastaan.
Hetken starttailun jälkeen auto käynnistyy kuin käynnistyykin ja lähdemme liikkeelle.
Tapaamme uudelleen Baronissa viideltä soundchekin merkeissä. Kamat olemme Jetun ja Veikon kanssa roudanneet jo aiemmin. Otan siis lasin soodaa ja lehden koska en osaa kuitenkaan tehdä mitään. Matias virittelee äänentoistoa ja Mirel virittelee kitaraansa. Lehti ei kiinnosta minua yhtään mutta selailen sitä silti.
Ensimmäiset hiljaiset saundit kuuluvat kun Mirel alkaa näppäillä kitaraansa. Laulun ja kitaran lisäksi jotain outoa särinää kuuluu myös.
- Jotain outoa särinää kuuluu, Matias sanoo.
- Se saattaa olla tää mikki, Mirel sanoo ja osoittaa ääniaukkomikrofoniaan.
Hyväksymme tämän mahdollisuuden. Ääni myös kiertää ikävästi välillä kun Matias koettaa lisätä äänenvoimakkuutta. Mirel siirtää penkkiä taaemmas ja kaiuttimia käännetään sivummas, se vähentää kiertämistä.
Hylkään lehden ja juomani ja kävelen lähemmäs lavaa. Ääniaukkomikrofoni särinä tuntuu häiritsevältä. Muistan että Janilla olisi sellainen ja sitä voisi varmaan lainata. Soitan hänelle ja pian hän kaupunkireissullaan kiikuttaakin meille särisemättömän mikrofonin. Jaso käy myös säätelemässä hanikoita ja kiertäminen vähenee.
Äänen voimakkuus on vieläkin hieman heikko Mirelin äänelle ja hiljaiselle kitaran näppäilylle mutta uskomme sen oleva riittävä kun Mirel sanoi voivansa laulaa lujempaakin.
Systeemit ovat kunnossa joten lähdemme porukalla Veikon luokse syömään ja hengailemaan.
Saavumme takaisin Baroniin yhdeksän maissa. Paikalla on muutamia ihmisiä. Istumme ja rupattelemme.
- Monelta minä soitan? Mirel kysyy.
- Kymmeneltä tai sen jälkeen ei ainakaan ennen sitä, vastaamme. - Generaattorilla on tänään tanssiesitys Evoluutio ja sieltä on tulossa innokkaita kuuntelijoita.
- Ai täällähän on paljon toimintaa tarjolla siihen nähden että.., Mirel sanoo ja miettii sopivaa ilmaisua.
- On niin pieni paikka, sanon ja autan hieman.
- Niin, Mirel vastaa.
- Se on totta, sanon ja ajattelen että tottahan se on.
Kymmenen aikoihin talo alkaa olla jo tupaten täysi. Yhtään istumapaikkaa ei ole vapaana ja ihmiset joutuvat seisoskelemaan oven pielessä. Jani saapuu paikalle ja kertoo ensitöikseen muutaman vitsin. Hänellä on kamera mukana koska oli puhetta että hän ottaa kuvat raporttiin.
- Normaalisti täällä ei ole torstaisin tähän aikaan kuin muutama ihminen, Veikko sanoo Mirelille. - Ne ovat kaikki tulleet katsomaan sinua.
- Hui, Mirel sanoo ja hymyilee iloisesti.
Veikko kävelee mikrofonin luokse ja vääntäytyy erikoiseen mutkaiseen asentoon kyetäkseen spiikkaamaan Mirelin lavalle.
- Tervetuloa tänne rauniokaupunki ry:n järjestämään akustiseen torstaihin. Minä olen Veikko, tämän rauniokaupungin puheenjohtaja. Tässä kuussa meillä on akustinen kuukausi jolloin meillä on kuukauden ajan joka torstai akustista musiikkia. Nyt ensimmäisenä esiintyjänä meillä on 23-vuotias debytantti Espoosta Mirel Wagner.
Ihmiset taputtavat ja Mirel siirtyy lavalle.
- Moi, hän sanoo ja kaivaa äsken kirjoittamansa biisilistan esille taskustaan. Lappu värisee hieman hänen kädessään. Debytanttimme ei ole vielä paatunut esiintyjä vaan selvästikin jännittää esiintymistä.
Kun hän aloittaa The Road biisin koko baari hiljenee. Ensimmäinen kerta kun voi kuulla kokonaisen baarillisen baronilaisia olevan aivan hiljaa. Voisi kuulla nuppineulan putoavan. Niin hento Mirelin laulu ja soitto onkin, mutta kuitenkin salamyhkäisen vahva. Aivan kuin hänen ensivaikutelmansakin.
Vaikka biisilista saattaakin väristä kädessä kuin haavanlehti juhannusyönä niin ei se näy eikä kuulu kitaransoitossa. Sormet näppäilevät kieliä näpäkästi eikä korvani huomaa ensimmäistäkään virhettä koko keikan aikana. Tosin biisien tunnelma nappaa kuuntelemaan itseään eikä mielelle edes jääkään tilaa miettiä mitään niin arkisia aiheita.
Kappaleen loputtua yleisön hiljaisuuden katkaisee kätten läpsytys. Huomaan ihmisten hengittävän jälleen ja muistavan hörppiä juomiaankin.
Biisilista käy värisemässä Mirelin kädessä ja seuraava biisi alkaa. Joku tilaa juotavaa. Kolikot kilisevät. Sekin on uusi ääni Baronissa joka täyttyy yleensä musiikin ja rupattelun äänestä. Janikin huomaa merkityksellisen hiljaisuuden. Hän katselee ympärilleen ja kuiskaa: - Kaikki kuuntelee ihan hiljaa.
Sama keskittynyt tunnelmallinen hiljaisuus jatkuu koko keikan ajan.
Kun Mirel ilmoittaa seuraavan olevan viimein biisi voin jo kuulla encoreläpsytykset, jotka tulevat melkein samoin tein kun viimeinen kappale loppuu.
Mirel huomaa sen ennenkuin ennättää edes nousta penkiltään ja hymyilee.
- Kiitos. Teen tämän pakollisen lavalta poistumisen, hän sanoo ja piiloutuu kaiteen taakse noustakseen sieltä pian ylös. Hän kipuaa takaisi lavalla olevalle penkille.
- Tämä on vielä julkaisematon kappale, hän sanoo ja sormet alkavat näppäillä ennestään tuntematonta melodiaa.
Keikka on ohitse. Mirel on tehnyt selvästi vaikutuksen. Levyjä menee kaupaksi useita. Myös muutamia nimmareitakin Mirel kirjoittaa. Hän kirjoittaa ne pienellä sievällä käsialalla aivan levyn sisällä olevan vihkosen yläreunaan.
Mirelin levy on ulkoasultaan kuin hänen musiikkinsa, tummasävyinen, yksinkertainen ja riisuttu kaikista krumeluureista mutta kaunis ja täynnä sisältöä.
Istumme valomerkkiin asti Baronissa ja menemme vielä Backstagellekin.
- Kajaani on ollut minulle hyvä, Mirel sanoo. - Ich bin ein Kajaner.
Tapaamme seuraavana päivänä pitsan merkeissä. Muita ei vielä näy. Yritän lukea Eeva-lehteä odotellessani. Havaitsen sen hankalaksi tehtäväksi. Viimein Veikko, Anna, Vappu ja Mirel saapuvat paikalle. Syömme ja hengaamme hetken. Päätämme Mirelin junan lähtöä odotellessa käydä suorittamassa pienen kiertoajelun Kajaanissa.
Autossa kuuntelemme Tom Waitsia. Misery is river of the world hän laulaa kun lähestymme Kajaaninjokea, sillan kohdalta onneksemme.
Sightseenillämme käymme katsomassa siltaa, joka on rakennettu linnanraunioiden ylitse sekä Paltaniemeä jonka kuvakirkkoon pääsemme sattumalta sisään, koska satunnainen turistiretkue on juuri poistumassa sieltä. Opas ystävällisesti poistaa jo aktivoimansa hälytykset pois päältä, jotta voimme käydä vilkaisemasssa maalauksia.
En ole pitkään aikaan käynyt siellä. Kirkko on vaikuttava sisältä. Siellä on suuren tilan tuntua vaikka se näyttää päällepäin hyvin pieneltä ja vaatimattomalta. Muutaman minuutin katselun jälkeen joudumme poistumaan.
- Eivät ne aivan mitään Michelangelon frescoja ole, sanon kun olemme turvallisesti autossa ja sen johdosta minua solvataan.
- Olisit sanonut sen tuolle oppaalle "Eihän nämä mitään Michelangelon frescoja kyllä ole", Mirel matkii honottaen ja nauraa.
- Siksi odotinkin autoon asti, vastaan ja nauran itsekin kun mietin tilannetta. Varsinkin kun opas puhui suurella ylpeydellä kuvakirkostamme.
- Älkää ymmärtäkö väärin, kiirehdin lisäämään ennen kuin minut heitetään autosta pihalle. - Ne ovat kyllä vaikuttavia ja hieno saavutus ja varsinkin kun ajattee millaista korpea tämä on ollut silloin. Niin ja on kai edelleen.
Saan jäädä autoon.
Ajelemme hiljakseen takaisin kohti keskustaa ja rautatieasemaa. Mietin että maalaukset eivät ehkä vedä vertoja kaikkien aikojen merkittävämpänä pidetyn kuvataiteilijan töille, mutta kirkko ja sen maalaukset sopivat tänne Kainuuseen kuin nyrkki... nyrkille tehtyyn koteloon. Kenties ne ovat hieman nukkavieruja mahtavimpiin kappeleihin sun muihin pytinkeihin verrattuna mutta ei käy kiistäminen etteivätkö ne olisi erittäin vaikuttavia. Niin, kai se olisi Michelangelo menehtynyt aikoinaan täällä korvessa alta viikossa.
Kiertoajelumme jälkeen käymme nakkaamassa Mirelin junalle, joka onkin jo paikalla, tosin junan kummassakaan päässä ei näy veturia. Arvelemme, että kai se aikanaan ilmestyy sekin.
- Kiitokset keikasta, Veikko sanoo.
- Kiitos kaikesta, Mirel vastaa.
Myös me muut kiittelemme, paiskaamme tassua ja toivottelemme Mirelin tervetulleeksi uudelleen Kajaaniin.
- Missäs olette soitelleet, kysyy kiinnostunut vanhempi ohikulkija.
- Hänellä oli Baronissa eilen keikka, Veikko vastaa sanoo ja osoittaa Mireliä.
- Oliko porukkaa.
- Oli, aivan täysi talo.
- No hyvä, hän sanoo ja jatkaa matkaa.
Soundi: Mirel Wagnerin esikoisalbumi on pieni mestariteos
Rumba: Parasta tuhanteen vuoteen
HS: Wagner ei vaikeroi tai haikaile
YleX: Uuden musiikin iltavuoro - vieraana Mirel Wagner
Mirel Wagner tarjoilee Amerikan melankoliaa
YleX: Uuden musiikin iltavuoro - vieraana Mirel Wagner
Yle Areena: Laulun synty - Mirel Wagner
Raportti: Teemu
Kuvat: Jani
Rauniokaupunki kiittää:
Järkkäily: Veikko
Paikka: Baron
Musisointi: Mirel Wagner
Juliste: Teemu (levitys: Teemu, Juho, Tapsa ja Veikko)
PA-kamat: Immo
Miksaus: Matias ja Jaso
Roudaus: Veikko, Jetu ja Teemu