Rauniokaupunki ry järjesti:
Kulman legenda - lauantaina 3.9
Kajaanin Taiteidenpäivää vietettiin jälleen mainioissa tunnelmissa ja tällä kertaa järjestettiin myös iltainen jatkoklubi Kulman Legendaan. Illan epistola aloitettiin Jussi Sinkkosen sopivan kaurismäkeläisellä dokumentilla Hilja Kiimanlehdon ja Tangotaikureiden Kuopion-Oulun-Kajaanin reissusta viimetalviselta hiihtolomalta. Kyseessä oli äk’hätää improvisoitu ensi-esitys tälle dokumentille, joka kantaa kunniakasta nimeä Perseet roudassa. Seuraavaksi filmi nähdään toivottavasti Joensuun Rokumentti-festivaaleilla. Leffa herätti ansaittua hilpeyttä ja hyvää mieltä ja sitten lavalle painelikin jo Tangotaikurit, joka roilautti settinsä Kulman seinille.

Kesken setin harrastettiin myös juhlallisuuksia palkitsemalla Kulman Legenda ja sen omistaja Marja Nuutinen kaikkien aikojen ensimmäisellä Vähemmän Raunio Kaupunki- palkinnolla ansiokkaasta toiminnastaan kajaanilaisen elävän musiikin parissa. Kulman Legenda on tullut parin viime vuoden aikana tunnetuksi ennakkoluulottomana keikkapaikkana, jossa on kuultu runsaasti elävää musiikkia. Tarjonta on ollut myös monipuolinen, ulottuen aloittelevista bändeistä aina kokeneempiin Suomen kiertäjiin ja tästäpä syystä Rauniskin lähti liikkeelle muistamaan Kulman toimintaa.


Illan pääesiintyjä oli puolestaan löydetty Oulusta. Sininen kaappi etsiintyi Kajaaniin, kun pari Rauniokaupungin kaukorakettia näki yhtyeen viime keväänä Oulun 45:ssa. Innostus oli sen sorttinen, että silloin jo tehtiin ensimmäiset tiedostelut yhtyeen saamiseksi Kajaaniin. Ja tämä kaappihan ei pettänyt. Pikemminkin tapaus oli melkoinen, herätti kuulijoissa ja katsojissa tuntoja, jotka johtivat jälkikäteen vielä monenlaiseen keskusteluun ja päivittelyyn turuilla ja toreilla ja jopa Facebookissa asti. Alla pari otetta päivityksistä ja keskusteluista:
”Tänään liikahti jotain sisällä pään ja naksahti aivossa ja tuntui jaloissa asti. Ikinä en musiikista tule samaan kiksiä samanmoista mitä sininen kaappi mulle antoi.”
J

Sininen kaappi: Kiitos Kajaani! Huh!
Unlike · · Sunday at 11:28 via Mobile
JK Kiitos itsellenne. Saitte fanin.
Sunday at 12:44 · Like
SK Kiitos eilisestä, ihan huippua! Tulkaahan uudestaan, jospa sitten päästäisiin ylös penkeistä :)
Sunday at 16:51 · Like
KL Wou! Huippua oli. Joskus uudestaan;)
Sunday at 21:15 · Like
AH Jea kiitän! Oli kyllä mieletöntä älytöntä ja järjetöntä. Haluan kyllä jo seuraavalle keikalle jos aivoni muokkaisivat siihen enemmän järkeä sitten. Ja muuten se taustavideo toimi ku paita ja peppu!
Monday at 12:51 · Like · 1 person
Sininen kaappi, mutta miksi? Suuret kiitokset!
Monday at 13:42 · Like
TP kiitos, veditte maton alta! *nostaa hattuaan*

Pojathan soittivat pimeydessä, vailla valoja, jotta taustavideo saisi vallan. Ja sehän sai. Ja eipä sillä etteikö meno lavallakin yltynyt psykedeeliseksi. Ja yltyessään ei oikein tahtonut pysyä lavallakaan. Ja se psykedeelinen taustavideo, se oli Siniselle kaapille innoitusta tarjoilleen myyttisen elokuvaohjaajan Alejandro Jodorowskyn Holy Mountain, jolta jo Oulun 45:sessa pojat spiikkasivat ottaneensa vaikutteita. Eipä siitä sen enempää, olipa keikka, mutta lienekköhän tämäkin sitten vain valituille, sillä kuten mystinen herra T tuumi naamakirjassa:
” enough said! ja vielä omituisempaa oli se, ettei 80% possesta edes tuntunu tajuavan mitä silmäin alla tapahtuu...”
No prosenteista tiedä, mutta harvoinpa on keikka aiheuttanut näin kuumeista innostusta, ihmetyksen täyteistä tuumailua, kummastuksesta kiiluvia silmiä, hämmästelyä.
”Olipa kiva olla pitkästä aikaa keikalla, joka teki todella vaikutuksen.” – mister x
Sininen kaappi netissä:
Nettisivut
Myspace
Facebook
Cinétisme Ep:n arvio Radio Rockin sivuilla
Tsekkaa myös:
Sinisen kaapin kitaristin Miki Liukkosen vasta ilmestynyt runokirja Valkoisia runoja.
Ylioppilaslehdessä
Kustantajan sivuilla
Sininen kaappi LestaTV:ssä, siinä seitsemän minuutin kohdalla.
Jatkoklubin järjestivät yhteistyössä Rauniokaupunki ry, G-voima sekä Kulman Legenda. Äänentoistosta vastasi Kajaus Oy.
Raportti: Veikko
Valokuvat: Irja
Rauniokaupunki kiittää:
Järkkäys: Veikko
Paikka: Kulman Legenda
Soitanto: Tangotaikurit & Sininen Kaappi
Elokuvat: dokumenttielokuva Perseet roudassa (ohjaus, tuotanto ja toteutus Jussi Sinkkonen) – Sinisen kaapin taustalla pyöri: Alejandro Jodorowsky Holy Mountain
Juliste: Miki Liukkosen suunnittelemasta pohjasta muokkasivat Jetu & Veikko
Julisteen levitys: Sminki, Tapsa
Valokuvat: Irja
Siniselle kaapille kokkasi: Sminki
Ja sitä isännöi: Tapsa
Miksaus ja äänentoisto: Immo
Videot hoiti: Jetu
Lipunmyynti: Sminki, Katri
Kirjainten liimaus: Tapsa, Toivo, Katri