em@il: info[a]rauniokaupunki.org

14.9.2011

Valokuvanäyttely

Syyssonaatteja



Ihmiset ja tapahtumat joita kuvaan, pyörivät yleensä musiikkitapahtumien ympärillä. Soittamassa, kuuntelemassa ja nauttimassa jälkimainingeista. Iloitsemassa.

Tykkään kuvata pääasiassa filmikameralla. Nämä kuvat olen ottanut vanhalla Minoltan pokkarilla. Pidän siitä että kuva ei ole täysin virheetön vaan että siinä näkyy pientä epätarkkuutta. Filmille kuvatessani koen myös että saan tallennettua Sen mitä haluan kuvissa näkyvän. Haluan kuviini aitoja tilanteita ja tunnelmia. Luulen myös, että pientä filmikameraa ei koeta samalla lailla häiritsevänä kuin digikameraa, onhan filmikamera kuitenkin nykypäivänä sympaattinen harvinaisuus. Uskon sen myös vaikuttavan osaltaan siihen että ihmiset eivät kuvaustilanteessa välitä kamerasta niin paljoa ja kuvista tulee rennompia.

Kuvat rakennuksista on otettu perinteisellä, purkkiin rakennetulla neulanreikäkameralla. Neulanreikäkameralla kuvaaminen on ennalta- arvaamatonta, lopputulosta ei voi tietää ennen kuin on saanut kuvan kehitettyä. Kuvan epätarkkuus ja usein kuvauskohteen vääristymä, luo mielenkiintoisen efektin, jota kuvaaja ei voi täysin hallita tai ennakoida. Kuvat ovat hieman epätodellisia, unenomaisia.

Osa kuvasarjan kuvista oli esillä keväällä 2011 Helsingissä järjestetyssä Saimaan ammattikorkeakoulun yhteisnäyttelyssä, Nuorten toimintakeskus Hapessa.

Kuvat (c) Tiina Anttonen (anttonen.t@gmail.com)